Vanha Kaupunki toteutti Helsingissä 1950-luvun kerrostalossa harvinaisemman remonttikokonaisuuden, kun kaksi asuntoa yhdistettiin. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin kaikkien kuivatilojen pintaremontti, keittiön siirto, väliseinämuutoksia, LVIS-työt, kylpyhuoneremontti ja koko tilan kattava kalanruotoparketti.
Työssä yhdistettiin isompi asunto pienempään niin, että asuntojen välinen kantava paksu valubetoniseinä purettiin suureksi aukoksi tulevan olohuoneen ja uuden keittiön ja ruokailuhuoneen välillä.
”Lähtökohta oli kunnioittaa vanhaa 1950-luvun tyyliä, mutta kaikilla nykyajan mukavuuksilla. Kantavan seinän purkutyö oli siinä mielessä poikkeava, että tässä hyödynnettiin hieman harvinaisempaa hiilikuitutuentaa. Käytännössä leikattavan aukon yläpuolelle ajettiin ensin urat, joihin sitten asennettiin hiilikuitutangot, jotka ottavat varsinaisen painon vastaan yläpuolisista rakenteista. Tätä edelsi ammattilaisen rakennelaskelmat muutostyötä varten”, arkkitehti Ilkka Salminen kertoo.
Luvanvaraista työtä
Aukko sahattiin timanttisahauksella osissa, väliaikaiset tuennat ja vedenhallinta huomioiden; painoa seinästä lähti useampi tonni. Tällöin asunnon kokonaispinta-alaksi tuli 140 neliötä. Hiilikuitutankojen etu perinteiseen teräsbetonipalkkituentaan verrattuna on mm. asennuksen nopeus ja se, että niiden vaatima tila on pienempi.
Tällaiset aukotustyöt ovat tarkkaan kontrolloituja luvanvaraisia töitä, joista tulee teettää rakennesuunnitelmat ja hyväksynnät viranomaisilta ennen toteutusta. Toteutuksen aikana myös valvonta on suuressa roolissa, koska vastuut ovat luonnollisesti korkeat.
”Kun aukotus oli tehty ja asunnot yhdistetty, tilojen pohjalattiat tasattiin samaan tasoon, vaneroitiin ja lopuksi asennettiin kaunis tamminen kalanruotoparketti, joka pintakäsiteltiin. Samalla vanhat seinä- ja kattopinnat maalattiin, tehtiin mm. ovien maalausta, väliseinätöitä, listoitusta ja pocket door -liukuovia. Alkuperäiset kaapistot olivat huonossa kunnossa, mutta painikkeita ja ovien heloja saatiin säilytettyä ajan hengen saavuttamiseksi”, Salminen sanoo.
Kylpyhuoneet täysin uusiksi
Kylpyhuoneremontissa käytettiin laadukkaita materiaaleja ja tekijän näkökulmasta melko vaativia ratkaisuja, kuten isokokoiset metriluokan laatat yhdistettynä jiirikulmiin ja laatoitettuihin hyllysyvennyksiin, kylpyhuoneessa oli myös linjakaivo ja tarkkaan mietitty kalustus ja valaistus. Urakan erillistyönä asiakas oli tilannut puusepänliikkeeltä upean tammikeittiön. Lopputulos koko urakalle oli esteettisesti harmoninen sekä yksityiskohtien ja toimintojen osalta erittäin loppuun asti mietitty perheasunto.
”Urakan ensimmäisessä vaiheessa jätettiin vielä toteuttamatta alkuperäisen suuremman asunnon märkätilat. Parin vuoden kuluttua ensimmäisestä urakasta tilattiin vielä märkätilaremontti. Tämä urakka toteutettiin niin, että työn aikana muussa asunnossa asuttiin normaalisti ja käytettiin toista uutta kylpyhuonetta”, Salminen kertoo.
Tässä työssä vanhojen khh- ja kph-tilojen välinen seinä purettiin ja tehtiin alueelle uusi tilajärjestys niin, että kylpyhuoneesta tuli entistä isompi ja samalla selkeästi rajattu tila, jossa on erikseen suihkutila ja wc-khh-tila. Lisäksi tehtiin vielä erillinen wc ja pintaremonttia työalueiden ympärillä eteisessä ja lähimmässä makuuhuoneessa.
Märkätilamuutoksissa haasteena oli vanhan talon rakenteelliset poikkeamat yhdistettynä suunnitelmien yksityiskohtien mittatarkkuuteen ja siihen, miten koko alueen tilankäyttö saatiin maksimoitua laadukkaasti ja tyylikkäästi.
Taitopuun puusepät apuna
Kaikki tilojen yksityiskohdat oli tarkkaan määritelty laattajaosta kalusteiden ja laattojen kulmien jiiriliitoksiin. Tämä laatoitustyö on ollut todella vaativaa, jossa on yhdistetty isojen, metriluokan laattojen leikkaus ja käsittely jiirikulmiin, vaativimpana yksittäisenä nurkkana oli jiiriliitos puusepänkalusteen kanssa. Puusepän kalusteet kohteeseen toteutti Taitopuu Oy.
Lopputuloksena tästä toisen vaiheen urakasta saatiin täydellisesti mittojen mukaan toteutettu uniikki kph-khh-wc-alue, josta löytyy eksklusiivisia yksityiskohtia, lisäksi sävyjen ja materiaalien osalta tilat ovat harmoniassa muun asunnon kanssa, ja ennen kaikkea tiloissa on selkeä toiminnallisuus. Tätä kokonaisuutta ei voi verrata perinteiseen kylpyhuoneremonttiin ja siihen käytetyt resurssit ovatkin pinta-alaan nähden suurimmat koko lähes 15-vuotisen toimintamme aikana.
”Vanhan Kaupungin tapauksessa yhteistyö toimi hyvin näin suunnittelijan näkökulmasta. Tällaisessa projektissa, kun on paljon liikkuvia osia, pitää perusteellisia suunnitelmia osata lukea oikein. Esimerkiksi toisen asunnon keittiöstä tuli makuuhuone, joka ei ole aivan yksinkertainen toimenpide. Kuulin jopa, että yleensä meluisat remontit saavat aikaan närää naapurustossa, mutta kokonaisuus oli kuulemma ollut mahdollisimman kivuton myös naapureille”, Salminen sanoo.